15 helmikuuta 2015

Lomat lusittu




Kävin katsomassa eilen Kuopion kaupunginteatterissa Tšehovin Lokin. Pidin siitä kovin. Se osui sydämeen ja herätti inspiraation pohtia seuraavaa, vaikka aihepiirit eivät aivan saumattomasti osukaan yksiin.

Tämän tekstin syntymiseen vaikutti myös se tosiasia, että taiteiluvapaani budjettikirstun pohja alkaa häämöttää. Vielä on muutama kuukausi aikaa, mutta arjen asiat alkavat jo nostaa katsetta ulos tietynlaisesta kuplasta (joskin terveellisestä), jossa olen viimeisen vuoden elänyt.

Niinpä kirjoitan nyt julki pari ajatusta muusikon mahdollisuuksista selviytyä täällä Suomessa.

Jos muusikolla on riittävästi taitoa ja intoa, voi hän pyrkiä tekemään seuraavan hittibiisin, joka miellyttää mahdollisimman montaa ihmistä. Tai hän voi pyrkiä miellyttämään bisnesmaailmaa tehden musiikkia vaikkapa mainoksiin. Myös opetustyö on mahdollisuus. Kukapa uusille ihmisille musiikin perinnettä opettaisi, jos ei muusikko?

Ehkä se kaikkein luonnollisin, mutta toisaalta myös vaikein tie muusikolle on valita tekevänsä musiikkia puhtaasti oman sielunsa lähtökohdista. Nostan hattua kaikille niille, jotka tämän polun tinkimättömästi valitsevat kohdatessaan arjen paineet tehdä kompromisseja sisimpänsä suhteen.

Futuristi Jacque Fresco ilmaisi osuvasti sen, mistä ajan hengessä on kysymys. "The system you're brought up under tries to make you like the people that succeeded in that system."

“Järjestelmä pyrkii tekemään sinusta sen kaltaisen ihmisen, joka on aiemmin kyseisessä järjestelmässä menestynyt.”

Muusikon valinnat uransa suhteen ovat kuin kenen tahansa muun ammattilaisen. Ympäristön realiteetit täytyy ottaa huomioon ja puntaroida tarkasti se, mihin elämänsä sekunnit käyttää. Miten määrittää menestys ihmisenä?

Pahimmillaan muusikon täytyy taiteentekemisen sijaan yksinkertaisesti valita “toimiva ansaintamalli”, jossa vain tyytyy käyttämään hyödykseen säveliä. Onko mitään surullisempaa?

Toimiva ansaintamalli vai taide? Ja mikä sitten on ylipäätään taiteen tehtävä?

Sen tehtävä on auttaa tekemään ihmisen elämästä ymmärrettävämpää kaikissa iloissa ja suruissaan, ja sen myötä mahdollistaa täydemmin elettävä ja ennen kaikkea tosi elämä. Taiteen tehtävä ei ole tehdä ihmisen elämästä helppoa, vaikka henkilökohtaisesti ajattelenkin, että tosi elämä, mitä se sitten kullekin henkilökohtaisesti tarkoittaakaan, on lopulta myös se helpoin tapa elää.

Mutta mitä tehdä, jos muusikko ei löydä reittiä toteuttaa itseään vallitsevassa järjestelmässä niin, että pysyisi hengissä? Siinäpä iso kysymys. Voiko musiikin jättää elämästään pois, vaikka tuntee sen olevan osa itseä kuin käsi tai jalka?

En tiedä. Mutta sen tiedän, että musiikki on mieletön voima. Osa rakennettamme. Tästä kertoo kovin kauniisti dokumentti nimeltä Alive Inside. Se näyttää muistisairaiden ihmisten muotokuvien kautta sen, miten kaukana musiikin säkenöivä ydin todella on kaikesta arkipäiväisestä hälystä, joka liittyy vaikkapa siihen, miten ansaitsemme elantomme, tai millä hinnalla muusikko päättää myydä lahjansa jollekin sellaiselle voimalle, joka ei palvele sielua.