Supercell ja SRV runnovat röyhkeästi naapuriin. Helsingin kaupunki tukee.

Eero pyytää anteeksi

Junan leikkivaunussa Eero repäisee sarjakuvan Marjan käsistä, jolloin sarjakuva repeää kahtia. Marjan itkiessä ja vanhempien valvovan silmän alla on luontevaa ohjata Eero pyytämään anteeksi, ja osapuolet voivat yhdessä sopia siitä, miten rikkoutunut sarjakuva korjataan tai korvataan.

Vuosien kuluessa Eeron ja Marjan kasvaessa aikuisiksi valitettavan usein käy niin, että junassa koetut hyvät opit unohtuvat. Työpaikoilla Eerojen ja Marjojen leikkitossut vaihtuvat työasuihin ja titteleihin, joiden avulla organisaatio toimii ja yhden ihmisen (ja toisaalta koko organisaation) vastuu tehdyistä toimista rajautuu.

Lapsille opetetaan, että kohteliaisuus ja sovitteleva käytös ovat hyveitä. Ne eivät ole asioita, joita käytetään muodollisuuden ja oman edun takia, vaan siksi, että niiden avulla koko ympäristö voi paremmin. Kohteliaisuus on sitä, että ottaa omassa vaikutuspiirissään olevat ihmiset huomioon ja tunnustaa, että hekin ovat tärkeitä. Sovitteleminen puolestaan on tärkeää siksi, että vahinkoja kuitenkin tapahtuu, ja yleensä ne voidaan sovittelemalla kääntää parhain päin kaikille osapuolille. Kohteliaisuus ja sovitteleminen ovat pitkäjänteisen kasvamisen ja kehittymisen edellytyksiä.

Miljardibisnes runnoo röyhkeästi naapuriin

Supercell ja SRV runnovat röyhkeästi naapuriin. Helsingin kaupunki tukee.

Mielipaha alkoi keväällä 2018, kun SRV:n työkoneet aloittivat kallioporaus- ja räjäytystyöt osoitteessa Jätkäsaarenlaituri 1 vain muutaman metrien etäisyydellä talostani. Naapuriksi muuttaa miljardibisneksistä tuttu menestystarina Supercell. Työn meluisan vaiheen ilmoitettiin kestävän toukokuun lopusta elokuu loppuun. Harmillista minulle, mutta kaupungin pitää kehittyä, totta kai. Pulinat pois.

Kesä meni ja syksy tuli. Poraukset ja räjäytykset vain jatkuivat, vaikka ilmoitustaululla edelleen mainostettiin melutyön loppuvan elokuussa. Lähes joka-aamuinen herääminen klo 7.00 kallioporan ääneen sekä jo kuukausia jatkunut eläminen ja työnteko asunnossa, jonka melutaso ikkunat ja ovet suljettuinakin nousee noin 50-60dB tasolle (asunnon ulkopuolelle 90-135dB), alkoi vaikuttaa hermostoon.

Olin pitänyt itseäni kovahermoisena, mutta jatkuva melurasite on yllättävän hankala vastustaja, kun sen kanssa pitää elää kuukausikaupalla. Voin hyvin kuvitella, että melua käytetään yhtenä kuulustelukeinona myös valtioiden salaisissa operaatioissa, kuten väitteitä on kuulunut.

Vihdoin marraskuussa päätin esittää huoleni SRV:lle ja pyytää korvausta kokemastani harmista. Soitin infolehtisestä löytyvään numeroon. Turhaan, sillä numero ei ollut käytössä. Niinpä kirjoitin heille sähköpostitse vaateen, joka oli kolminumeroinen summa euroja.

SRV kiistää vastuun

Korvausvaatimuksen vastaus ei yllättänyt. Työ oli kuulemma tehty lupien mukaisesti. Tietokoneen kovalevyjen alle laitettaviksi oli kyllä jaettu 4 kpl pieniä kumipaloja ennen töiden alkamista, mutta ihmisen kohonneella stressitasolla ei ole arvoa edes korvatulppien jakamisesta aiheutuvan kuluerän vertaa. Inhimillinen elementti ei ole suojauskohde rakennustöissä.

Viileän asiallisesti rakentaja ilmoitti töiden venyvän jopa vuoden loppuun asti. Lisäksi korvausvaatimuksen tekijää, eli minua, opastettiin, että rakennustyömaan tiedot ovat kyllä olleet nähtävissä Wood Cityn nettisivuilla. Mikä ikinä tuo sivu onkaan...

Nettisivumainoksista viis, rakennustöistä olisi määräysten mukaan pitänyt ilmoittaa asianomaisille suoraan, ei olettaa asianomaisten etsivän omatoimisesti ilmoitustauluja netistä. Tuntui kohtuuttomalta, että kärsittyäni kiltisti kesän melutyöt, nyt työaikaa olikin pidennetty noin puolella. Naapureita (jotka käytännössä asuvat ilman omaa tahtoaan tällä työmaalla) ei ollut kunnioitettu sen vertaa, että työn pitkittymisestä olisi jaettu edes tiedotetta, saati että heitä olisi kuultu. Niin, ennen kuin yksi naapureista pyysi korvauksia.

Helsingin kaupunki kiistää vastuun

Otin yhteyttä Helsingin kaupungin ympäristösuojelun yksikköön. He varmasti olisivat kaupunkilaisen puolella ja koittaisivat sovitella tilannetta. Ainakin niin, että poikkeuksellisen kovaa melua aiheuttavaa poraustyötä voitaisiin siirtää alkavaksi hieman myöhempään kuin klo7.00. Miksi se meluisin työ pitäisi tehdä heti ensimmäiseksi aamulla? Eikö sen voisi tehdä vaikka viimeiseksi illalla tai ruuhka-aikaan päivällä?

Ympäristösuojeluviranomaisen vastaus oli vähintään yhtä viileän asiallinen kuin SRV:n. Todettiin, että näin se rakennustyö nyt etenee, eivätkä he aio tehdä meluasialle mitään. Lopuksi vielä opetettiin kyselijää, että kyllähän asukkaan pitäisi itsekin ymmärtää, että ei tällainen melu mikään yllätys voi olla...

Pitäisikö itsensä tuntea siis tyhmäksi ja/tai jättää tyhmät tiedustelut tekemättä, kun on uskonut rakentajan alunperin ilmoittamia tietoja ja herännyt nyt todellisuuteen, että ilmoitettu aikataulu onkin ylitetty kuukausilla?

Liitteenä oli SRV:n tekemä meluilmoitus perusteluineen ja määräyksineen, josta kävi selväksi, että mikäli se kaupungista kiinni on, haitta jatkuisi 11 tuntia päivässä hamaan tulevaisuuteen asti. Riippumatta siitä, mitä rakennustyömaalla asuvat ihmiset toivovat.

Meluilmoituksen rikkomukset

Meluilmoituksen määräyksissä kolme asiaa kiinnittivät huomioni.

  1. Kallioporaustyökoneet tulee suojata pölyämiseltä.

  2. Rakentajalla on ilmoitusvelvollisuus työn kestosta ja yksityiskohdista Laivapojankatu 3 -kiinteistön asukkaille.

  3. Meluilmoituksen käsittelymenettelyssä on jätetty soveltamatta ympäristönsuojelulain 121§ määrittämää osapuolten kuulemisvelvollisuutta, sillä meluhaitan ei katsota vaikuttavan olennaisesti yksityiseen tai yleiseen etuun.

Rikkomus 1. Vilkaisin ulos ikkunasta työmaalla kalliota poraavaan koneeseen. Sen ympärillä pöllysi sankka harmaa pilvi ja maassa kaikkialla sen ympärillä oli harmaita pölykasoja niissä kohdissa, missä poraustyötä oli jo tehty. Näytti suorastaan huvittavalta, miten etupäästä kalliopölyä imevä kone pöläytti heti samat pölyt tuulen vietäväksi toisesta päästä. Tarkistin aiempia alueesta ottamiani valokuvia, kuvausharrastaja kun olen. Totesin, että pölysuojaus puuttui muinakin päivinä koneista. Rikkomus oli kiistatta sääntö, ei poikkeus.

Rikkomus 2. Meluilmoituksen hyväksynnän ehtona määrätty rakentajan ilmoitusvelvollisuus viereisen kiinteistön asukkaille oli laiminlyöty. Vasta yhteydenottoni jälkeen (6.11.2018) työmaan puoleiselle ulko-ovelle oli uusi ilmoitus teipattu, mutta talon rappukäytävässä sekä sisäpihan puolella (jota useat asukkaat käyttävät pääasiassa) oli ja on edelleen (19.11.2018) työmaan vanhat ja virheelliset tiedot.

Rikkomus 3. Kaupungin toimien puolelta ihmetystä herättää lain 121§ soveltamatta jättäminen. Meluilmoituksessa rakentaja on ilmoittanut melun olevan 10 metrin päässä työmaasta peräti 90-135dB, ja samassa ilmoituksessa rakentaja on ilmoittanut eniten melusta kärsivän kiinteistön (Laivapojankatu 3) olevan vain 3-17 metrin päässä työmaasta.

Miten tällainen yli puoli vuotta ja potentiaalisesti 11 tuntia päivässä kestävä melualtistus edes teoriassa voisi olla vaikuttamatta olennaisesti edellä mainitussa kiinteistössä elävän ihmisen yksityiseen etuun? Juuri tätä olennaista yksityistä etua suojellaan lailla 121§. Mutta ei se taida kaupungin mielestä sitten niin kovin tärkeä ollakaan...

Viimeinen oljenkorsi

Lähetin kaupungille lausuntopyynnön edellä mainituista epäselvyyksistä. Vastaus oli yksityiskohtainen, mutta ydinsisällöltään sama kuin aiempi. Lisäyksenä vain se, että poliisille voi tehdä asiasta tutkintapyynnön, jos siltä tuntuu, ja meluilmoituksen hyväksymisestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Harkitsin mahdollisuutta valittaa, mutta käsittelymaksun ollessa 250eur päätin jättää valittamatta. Kuka tällaisessa sotkussa haluaisi olla mukana jo koetun rasituksen jälkeen vielä omakustanteisesti? Totta kai poraustyö jossain vaiheessa loppuu, eikä oikeusprosessin käynnistämällä siihen ehdi vaikuttaa.

Poliisia en myöskään halunnut asiassa vaivata tutkintapyyntöä rustaamalla, sillä pölysuojaus koneisiin oli totta kai järjestetty kiltisti kuntoon heti sen jälkeen, kun olin asiasta huomauttanut. Vain tunnissa huomautuksen tekemisestä työmaalle oli ilmestynyt läjäpäin pölynkeräyspusseja, joita en ollut nähnyt edellisen 6 kk aikana yhtä ainutta.

Kaupungin vetäytyessä vastuustaan turvauduin vielä viimeiseen oljenkorteen. Lähetin uuden korvausvaatimuksen SRV:lle. Sellaisen, joka perustui edellä mainittuihin rikkomuksiin. Katsoin parhaaksi olla korvausvaatimuksen suhteen joustava, ja niinpä pyysin korvausta, joka olisi joko 10000 euroa tai sitten rakentajan oman tunnon mukainen vapaavalintainen korvaus.

Vastaus ei vieläkään yllättänyt. Alkuun muodollinen pahoittelu ja sen jälkeen SRV kiistää korvausvaatimuksen perusteella, että SRV on hoitanut maarakennustyöt meluluvan mukaisesti.

  1. “Pölysuojauksessa on ollut puutteita, joihin on tosin jo ennen saatua huomautusta puututtu.” Läheltä tilannetta 6 kk seuranneena ja työmaan toimia dokumentoineena toteamuksen todenperäisyyteen en voi tietenkään itse varauksetta yhtyä.

  2. “Ilmoitusmenettely on hoidettu meluluvan mukaisesti.” Ja silti asiasta ilmoitettiin taloyhtiööni vasta huomautukseni jälkeen 6.11.2018, ja edelleen 19.11.2018 2/3 rappukäytävästä löytyvistä tiedotteista kertoo työn loppuvan elokuussa 2018, yhteyshenkilö on eri kuin kenen kanssa juuri asioin ja yhteyspuhelinnumerokaan ei ole käytössä.

  3. Lopuksi mainostetaan vielä kerran tuota Wood Cityn (ah niin autuaaksi tekevää) internetsivua, joskin edelleen ilman tarkkoja osoitetietoja. Löysin sivun silti ja vihdoin kävin siellä. Mitään tietoa rakennustyömaan meluasioista en sieltä löytänyt. Sen sijaan löysin sekalaista mainosmateriaalia ja myös sivulle ilmestyvän virhekoodin “Notice: wpdb::prepare was called incorrectly. The query does not contain the correct number of... jne.

Positiivista SRV:n vastauksessa oli yksi seikka. Työmaan johtaja lupaa, että räjäytystöitä ei enää tehdä ennen klo 9.00 aamulla. Jippii, voitto!! ...Paitsi että käytännön vaikutus on tällä toimella pieni. Pikaisella silmäyksellä näyttäisi siltä, että tulossa on joka tapauksessa enää vain yksi pamaus, sillä muilta osin poraus- ja räjäytystyö on jo tehty menneinä kuukausina.

Korvauksia ei siis heru. Ei edes niitä oman tunnon mukaan jaettavia. Ei edes lohdutuskorvatulppia. :(

Tervetuloa Supercell!

Tällä tyylillä menestynyt miljardiyhtiö sitten rynnii naapuriin. Kohteliaisuutta suuryrityksiltä on tietysti turha odottaa. Siellä optimoidaan rahankäyttöä, ei käytöstapoja. Vastuu ketjuuntuu luontevasti organisaatiosta seuraavaan ja lopulta haitat kärsii yksityinen ihminen. Business as usual.

Nyt kun rakentaja ja myös Helsingin kaupunki ovat kiistäneet vastuunsa rakennustyön sivulliselle aiheuttamasta haitasta, niin kuka sitten on vastuussa? Täytyyhän vastuun jossain lymyillä vai kuinka? Jäljellä on vain kaksi mahdollista tahoa, joille vastuu haitasta voi kuulua. Joko Supercell, joka on rakennustyön tilaaja tai sitten minä haitan kärsijänä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vastuun kannan minä.

Pientähän tämä maailman mittakaavassa on, mutta erään pienen kaupungin asukkaan kokemana asiana tosi ikävä juttu. Toisaalta ajattelen niin, että pienet asiat heijastavat totuutta myös suuremmasta kuvasta, sillä vasta pienet asiat aidosti huomioon ottamalla voimme ottaa huomioon myös ne suuremmat. Siksi yhden ihmisen kokemuksella on merkitystä. Välittäminen ja vastuu alkaa pienistä asioista ja läheltä.

Sitä toivoisi, että ripaus kirjoitukseni alussa kuvatuista lapsuuden ristiriitatilanteiden selvittelymenetelmistä siirtyisi osaksi myös yrityskulttuuria. Ainahan voi teettää tutkintapyyntöjä, haastaa oikeuteen ja hakea korvauksia raskailla virallisilla prosesseilla, mutta eikö olisi kaikkien kannalta parempi, jos ympäristö ja lähimmäiset otettaisiin automaattisesti huomioon ja mahdollisimman kohteliaasti? Perus käytöstavat kunniaan. Etenkin silloin, kun oma toiminta vaikuttaa merkittävästi lähimmäisenkin elämään.

Tervetuloa tästä kaikesta huolimatta, uusi naapurini, Supercell! Saa tulla lainaamaan sokeria! Soitan tähän loppuun vielä terveisiksi iloisen joululaulun, joka toivottavasti omalta osaltaan levittää hitusen hyvää tahtoa lähimmäistä kohtaan ja miksei siinä ohessa vaikka päälle koko maan.

Hyvää joulun odotusta Supercell, SRV ja Helsingin kaupunki! :)

Elias