Yhteiskunta

Kasvu alkaa kieltäytymällä

Aivot ovat tavallaan kuin lihas, joka toimii rasituksen ja levon välisellä vuorovaikutuksella. Esimerkiksi oppimisprosessi tapahtuu niin, että ensin aivoja rasitetaan käyttämällä niitä uuden asian opetteluun, jonka jälkeen aivojen annetaan rentoutua. Tarvitaan kudoksen stimulointi ja palautuminen, jotta kudos alkaa reagoida ja sopeutua. Evoluution perusmekanismi.

Supercell ja SRV runnovat röyhkeästi naapuriin. Helsingin kaupunki tukee.

Korvausvaatimuksen vastaus ei yllättänyt. Työ oli kuulemma tehty lupien mukaisesti. Tietokoneen kovalevyjen alle laitettaviksi oli kyllä jaettu 4 kpl pieniä kumipaloja ennen töiden alkamista, mutta ihmisen kohonneella stressitasolla ei ole arvoa edes korvatulppien jakamisesta aiheutuvan kuluerän vertaa. Inhimillinen elementti ei ole suojauskohde rakennustöissä.

Kiusaamiselle STOP tai maapallo tuhoutuu!

Keskustelua täytyy kyetä käymään ilman, että toista ihmistä halventaa ja haukkuu. Ei siksi, etteikö toisen esittämä raivostuttava mielipide voisi olla joskus myös ihan oikeasti virheellinen. Ei siksi, etteikö joskus itsekin olisi väärässä. Eikä myöskään siksi, että kohteliaisuus olisi kaikissa tilanteissa itseisarvo. Ei ole.

Maamme

Meille ihmisille ei ole olemassa parempaa paikkaa kuin tämä pieni pallo, jonka yhdessä jaamme. Jotta saamme sen kukoistamaan meille kaikille, pitää meidän tietysti tunnustaa asuinpaikkamme hämmästyttävä potentiaali, mutta myös se, että kaikki ei ole nyt aivan hyvin. Sen tunnustettuamme ja oikeat johtopäätökset tehtyämme, tämä pieni pallo kyllä lunastaa lupauksensa ja antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme.

Treffivirasto

Treffivirasto ylläpitäisi tietokantaa sinkuista. Kansalainen voisi tehdä esittelyprofiilin itsestään, ja virasto pyrkisi saattamaan samanhenkisiä ihmisiä toistensa tietoisuuteen ympäri Suomen. Treffivirasto voisi myös järjestää parisuhdekoulutusta, yleisiä ihmissuhdetaitokursseja, teemapäiviä, tempauksia, ja tarjota vaikka taloudellista tukea ensitreffien läpiviemiseen. Jos hengenheimolaisten välimatka toisiinsa olisi kohtuuttoman pitkä, voisi virasto myöntää matkakorvauksia deittailun mahdollistamiseksi.

Sinkku ;)

Nettitutustuminen siis toimii, ainakin jossain määrin. Sen edellyttämä energiamäärä (ainakin omilla ominaisuuksillani varustettuna) on kuitenkin melko kohtuuton. Jo pelkkä profiilien selailu käy työstä. Puhumattakaan tapaamisesta, jota tyypillisesti alustetaan ankaralla pohjatyön tekemisellä, muutamalla viestillä, varovaisen toiveikkuuden herättelyllä ja lopulta jutellaan niitä näitä tunti pari. Vain sen toteamiseksi, että 99% kohtaamisista ei herätä yhteistä intoa jatkaa pidemmälle.

Etsintäkuulutus: Ammattitaitoiset betoninvalajat

Oli koittanut erikoinen päivä. Päivä, jolloin ihmisen täytyi myöntää itselleen, että yksi keskeisistä ymmärryksenalueista ja taidoista oli yksinkertaisesti päässyt unohtumaan. Ihmiskunta oli astunut uuteen aikakauteen, keski-aikaan. Kesti useita satoja vuosia opetella tuo ennen niin arkipäiväinen ja itsestäänselvänä pidetty taito uudelleen. Sitä odotellessa betonirakennuksia ei toistaiseksi rakennettaisi.