Hei!
Olen helsinkiläinen pienyrittäjä. Toiminimeni on Patrikaisen Musiikki.
Työkseni opastan lähialueen pieniä (ja isompiakin) muusikoita pianonsoitossa ja säveltämisessä. Teen myös pianonviritystöitä ja kirjoitan musiikkioppaita.
Viime aikoina säveltämiseen ja muuhun taiteelliseen työskentelyyn on ollut aikaa vähemmän, mutta ne ovat myös tärkeitä osia elämääni.
Tervetuloa sivuille!
Elias Patrikainen

Tarina
Aloitin pianotunnit nelivuotiaana Keski-Helsingin musiikkiopistossa vuonna 1985. Tästä opinnot jatkuivat Helsingin konservatorion, Sibelius-lukion ja (tuolloisen) Arlainstituutin kautta Bostoniin Berklee College of Music-korkeakouluun.
Yrittäjyys alkoi kiinnostaa minua lukioaikoina. Haaveilin mm. Formula 1 -tallin ja autotehtaan perustamisesta. Haaveet olivat ovi toiminimiyrittäjälle käytännöllisempiin toimialoihin, joiksi muovautuivat musiikkikoulutus ja soitinhuolto.
Yrittäjänä olen toiminut yli 20 vuotta, joista noin puolet päätoimisesti pianonvirittäjänä ja toisen puolikkaan musiikinopettajan ja pianonvirittäjän titteleitä yhdistellen.
Viime vuodet olen saanut ilon ja kunnian olla isä kahdelle pienelle pojalle.
Koulutus
Bachelor of Music, Jazz Composition (Summa Cum Laude), Berklee College of Music, USA, 2007.
Pianonvirittäjä, Arlainstituutti, Espoo, 2003